broke my heart and almost fixed it

jep, eli sori tää helvetin pitkä postaustauko.
Otsikosta sen verran että pitkäaikainen ihastukseni, joka on myöskin osoittanut kiinnostuksen merkkejä mm. jatkuvalla vilkuilulla tms. paljastuikin kaksinaamaiseksi varatuksi kusipääksi. Wonderful.
Tunnustan että vitutti niin paljon että teki mieli rikkoa jotain.
Mutta joo tämä ei siis mitenkään parantanut jo ennestään sekavia fiiliksiä. Olo on ollut viime päivinä lähinnä samanlainen kun ton "masennuskauden" alussa eli ei mikään hehkeä.
Lisäksi toinen parhaista kavereista sai tietää tosta viiltelyjutusta, kun värjäsi mun hiuksia. Se otti sen kuitenkin aika hyvin. Viikonloppu on mennyt lagaillessa taas vaihteeks mutta ilahduin kun kävin vaa'alla ja painoa oli lähtenyt viikossa kokonainen kilo. Oon tooosi ylpee itestäni<3 Vielä 4-7 kg lopulliseen nii sit on perfecto<3 Kaverit kyllä sanoo että näyttäisin kaameelta jos viel laihtuisin. Mut enpä usko enkä tän näkösenä kehtais kesällä minnekään rannoille mennä! :o
Että nyt on sitten laihdutusprokkis päällä.
Eipä mulla nyt muuta.

Panic song

Mulla on ollut aika kaamea viikonloppu. Eilen mä sain tietää asian joka on salattu multa 15 vuotta. Se oli aika rankkaa kuultavaa. Eilen äiti myös näki kaikki mun viillot.
Huomenna mulla on psykologi ja tuntuu jotenki raskaalta mennä kouluun, vaikka näkeekin kavereita. Mun koko ens viikko on ihan täynnä.
Huonot puolet: viikonloppuna väsyttää ihan helvetisti.
Hyvät puolet: ei ehdi syödä.
Äiti sanoi tänä aamuna että mä näytän kaamean pieneltä.
Mä katoin itteäni peilistä ja näytin kaamean läskiltä. Mun pitäisi oikeesti nyt yrittää laihtua vähintään se viisi kiloa. Sit voisin olla tyytyväisempi ja päästä vauhtiin tai sitten se vois olla mun lopullinen tavoite. Ainakin 7-luokalla olin pari senttiä lyhyempi ja sellaset just 5kg kevyempi ja kaikki haukkui anorektikoksi.
Että juu ehkä se 5kg riittää. Huomenna siis taas aloitetaan.
Pitäis varmaan huomenna pyytää että mulle tehtäis joku masennustesti,
kun DEPS-seula-testin mukaan oon masentunut mut enpä sitten tiedä.
Mua vaan edelleen pelottaa että tää on mun jotain omaa dramatisointia
tai jotain.
Kai se huomenna selviää...

valopilkkuna se että Green Day tulee vihdoin suomeen! tätä on odotettu.

I must confess I'm in love with my own sins.

Mulla on vähän valju fiilis muttei ihan kauheekaan, ainakaa verrattuna viikonloppuun.
Tein jonkun masennustestin, jonka mukaan oon masentunu.
En tiiä yhtään ku pelkään että tää onki jotain kuvitelmaa tai harhaluuloa.
Matikantunnilla mun mieliala piristy ku Riikka sanoi mulle
niin ihania asioita että mun itsetunto oikeesti nousi, ainaki vähän :)
On vetämätön olo ja pitäis mennä koiran kanssa ainakin lyhyelle lenkille. Voisin tietty¨
tehä vähä pidemmänkin nii sais vähän kaloreita kuluu.
Yks tuttu poika on alkanu jutella mulle galleriassa tosi paljon ja alan pelkää et se on
ihastunu. Pyys meseeki. Mä en tiiä mitä tästä seuraa mut sen tiiän että ajattelen sitä
vaan kaverina vaikka se onki ihana ihminen. Mä en ylipäänsä tiedä onko musta
seurustelemaan just nyt.
Koulussa on välillä sellanen turha olo, että kukaan ei oikeesti välitä musta. Se rintaa
vihlova tunne ei oo onneks tullu viime aikoina.
Oon muuten huomannu että oon oikeesti aika hyvä vääntämään tekohymyjä ja keksimään
selityksiä. Viikonloppunaki selitin iskälle että mulla on koulustressiä, vaikkei koulu
oikeestaan ees jaksa kiinnostaa mua nyt kovin paljon.


Food Today:
2 kuppia vihreetä teetä
2 kiiwiä
1 appelsiini
2 myslipatukkaa
vähän tonnikalakastiketta + pastaa
2 näkkäriä

+ äiti tekee kasviskeittoa.
oon kohtuutyytyväinen.

I'm not okay (I promise.)

Mun on vaikea ymmärtää joitain ihmisiä. Mä en itseasiassa enää jaksa niin paljon soitella tai tekstailla kavereille, tänään mä tekstasin -ei vastausta. Jos mä yritän puhua jollekin mun tunteista niin ne harvemmin tajuaa, tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta, tai sitten mä vaan en pysty puhumaan. Mä oon vaan niin helvetin väsynyt siihen, että jos mä kerron ahdistuneeni/masentuneeni, ne vastaa jotain "no voi sua syö suklaata" tai alkaa puhua niiden uudesta poikaystävästä. Niiden mielestä se on joku tilapäinen pieni "huono fiilis joka kuuluu murrosikään." jossain vaiheessa kun mä yritän avautua mulla menee lukko päälle enkä mä pysty sanomaan sitä asiaa joka mun piti. Tahtoisin että joku tajuaisi, että tää ei ole vaan "hormoneista johtuvaa mielenmyllerrystä". Ne ei ole nähnyt mun painajaisia eikä viiltoja käsivarsissa.

Vampires will never hurt you

                    
Mulla on kumma fiilis.
Se voi johtuu siitä että oon taas istunu liian kauan koneella
ja kuunnellu My Chemical Romancea. Juu.
Mua ärsyttää se että mä olin vähän aikaa sitte ilonen
ja oon vaa ite syypää tähän fiilikseen.
Ainakin tuntuu siltä että sillon ku oon ilonen ajattelen että
en edes haluais nauraa ja hymyillä mutta silti teen niin.
Niin kuin mä en haluaisi enää olla iloinen. Outoa.
Sitten on niitä hetkiä kun mä en oikeesti enää muista murehtia mitään,
 niin käy kavereiden kanssa. Kiitos rakkaat.
Ja mä oon viime aikoina tajunnut kuinka paljon mä oikeesti rakastan mun koiraa.
Iltaisin mä laitan sen tyynyn mun sängyn viereen niin että se nukahtaa siihen
 ja musta tuntuu että se pitää musta huolta.
Joskus se on ainut asia tässä maailmassa joka tuntuu oikeasti tajuavan mua
niinkuin sen käsitys musta ei koskaan muuttuis. Se ei säikähtäisi
korneja kommentteja tai tyhmää läppää. Se kestää jopa sen kun mä annan
sille suukon kuonolle.
Mulla on sekavat fiilikset huomista kohtaan. Lähetään yläasteen ja lukion kaa
Tampereelle. Ja sinne tulee myös yksi tietty ihminen. Mua oikeesti ahdistaa
se, että mä lähden parin kuukauden päästä pois tosta koulusta ja meiän
juttu on jääny parin galleriakommentin tasolle (jotka mä oon alottanu) ja
tajuttomaan määrään molemminpuolisia katseita ja muutamaan ujoon hymyyn.
Mun pitäisi lähettää Kelalle se joku terapianjatkohakemus. Mä olen ollut
siellä nyt 5 vuotta ja musta tuntuu että vasta nyt mä oikeesti  eniten
tarvitsen sitä, lukuun ottamatta sitä ensimmäistä vuotta. Mä olin 11 sillon
kun menin sinne ekaa kertaa. Muistan että sanoin äidille että mähän en sitten
puhu mitään. Kavereille sanoin varmaan vuoden että mulla on "yks meno".
Ihme ettei ne kyselly sen enempää.
Outoa että mä en ole koskaan selittänyt tätä kenellekään. Mä en vaan ole
niitä joka kertoo galleriapäiväkirjassa psykologikäynneistä.

sulonen kuva täältä

Our lady of sorrows.

Nytpä tiedän mihin kaikki mun blogit kaatuu/on kaatunut.
Siihen että mä en oikeesti kirjota omasta elämästä tai fiiliksistä, vaan jotain ihan perussettiä.
Ja mä huomasin tän ku kirjotin neljännen samanlaisen tekstin peräjälkeen.
Kaikki alkoi näin... Mulla on ollut ihan kiva päivä...
Juttu on niin että ketään ei kiinnosta onko mulla ollut ihan kiva päivä vai ei,
ei edes mua itteäni koska en oo niin tyhjä että ihan kiva riittäis kuvaamaan mitään.
Siksi kirjoitan tästä nyt jotain muuta.
Pari parasta kaveria tietää tästä blogista.
Mä tahdon vaan varottaa että tämä ei ehkä ole hauskinta mahdollista luettavaa.
Like it or not, this is my blog.