Mulla on kumma fiilis.
Se voi johtuu siitä että oon taas istunu liian kauan koneella
ja kuunnellu My Chemical Romancea. Juu.
Mua ärsyttää se että mä olin vähän aikaa sitte ilonen
ja oon vaa ite syypää tähän fiilikseen.
Ainakin tuntuu siltä että sillon ku oon ilonen ajattelen että
en edes haluais nauraa ja hymyillä mutta silti teen niin.
Niin kuin mä en haluaisi enää olla iloinen. Outoa.
Sitten on niitä hetkiä kun mä en oikeesti enää muista murehtia mitään,
niin käy kavereiden kanssa. Kiitos rakkaat.
Ja mä oon viime aikoina tajunnut kuinka paljon mä oikeesti rakastan mun koiraa.
Iltaisin mä laitan sen tyynyn mun sängyn viereen niin että se nukahtaa siihen
ja musta tuntuu että se pitää musta huolta.
Joskus se on ainut asia tässä maailmassa joka tuntuu oikeasti tajuavan mua
niinkuin sen käsitys musta ei koskaan muuttuis. Se ei säikähtäisi
korneja kommentteja tai tyhmää läppää. Se kestää jopa sen kun mä annan
sille suukon kuonolle.
Mulla on sekavat fiilikset huomista kohtaan. Lähetään yläasteen ja lukion kaa
Tampereelle. Ja sinne tulee myös yksi tietty ihminen. Mua oikeesti ahdistaa
se, että mä lähden parin kuukauden päästä pois tosta koulusta ja meiän
juttu on jääny parin galleriakommentin tasolle (jotka mä oon alottanu) ja
tajuttomaan määrään molemminpuolisia katseita ja muutamaan ujoon hymyyn.
Mun pitäisi lähettää Kelalle se joku terapianjatkohakemus. Mä olen ollut
siellä nyt 5 vuotta ja musta tuntuu että vasta nyt mä oikeesti eniten
tarvitsen sitä, lukuun ottamatta sitä ensimmäistä vuotta. Mä olin 11 sillon
kun menin sinne ekaa kertaa. Muistan että sanoin äidille että mähän en sitten
puhu mitään. Kavereille sanoin varmaan vuoden että mulla on "yks meno".
Ihme ettei ne kyselly sen enempää.
Outoa että mä en ole koskaan selittänyt tätä kenellekään. Mä en vaan ole
niitä joka kertoo galleriapäiväkirjassa psykologikäynneistä.
sulonen kuva täältä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti